5.7.2025 klo 14:20 | Koko perheen kanava: ‘Samaa maata’ | Kansanlähetyspäivät 2025
Studiossa: Saara Mrcela
Lavalla: Solina-kuoro
Seinäjoen seurakunnan lapsikuoro Solina tuo Kansanlähetyspäiville Pikku Solina -lauluryhmän ja ikioman bändinsä. Solina on toiminut 18 vuotta, ja tuona aikana siinä on ollut mukana satoja, satoja seinäjokilaisia ja lähiympäristön lapsia ja nuoria. Kansanlähetyspäivillä luvassa on kokonainen konsertti, joka koostuu Solinan rakastetuimmista lauluista. Konsertti sisältää vanhoja, sekä myöskin Solinan uudempaa tuotantoa. Luvassa on vauhtia, vahvoja tunteita ja valtava määrä iloa ja taivaan Isän rakkautta! Kuoroa johtaa Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetyksen juniorityöntekijä Suvi Ilonen.
Kesän 2025 Kansanlähetyspäivillä pysähdymme Raamatun, herätyksen ja lähetyksen äärelle. Nämä kolme sanaa — Raamattu, herätys ja lähetys — ovat liikkeemme merkityksellisimpiä ja edelleen erittäin ajankohtaisia. Raamattu on uskomme perusta, ja sen ilosanomaan voimme turvata elämämme. Herätys rohkaisee meitä toimimaan niin henkilökohtaisessa elämässämme kuin koko kansamme keskuudessa. Lähetys taas muistuttaa, että evankeliumi kuuluu kaikille maailman ääriin saakka ja että jokaisella meillä on siinä paikkansa lähtijänä tai lähettäjänä.