Kansanlähetyksen joulutervehdys

Harva meistä olisi viime vuodenvaihteessa uskonut, että vuosi 2021 menee vielä enemmän tai vähemmän pandemian ehdoilla. Iloitsemme kuitenkin siitä, että emme ole eläneet pandemian varjossa: Muutos on ollut mahdollisuus uuteen, ja vaikka monin tavoin aika on ollut myös raskasta ja uuvuttavaa, luotamme ja nojaamme yhä Isän huolenpitoon ja johdatukseen. Hän on hyvä, ja pitää huolen omistaan. Sinusta ja minusta.

Kiitämme Sinua, kun olet osaltasi ollut Suuressa mukana tänäkin vuonna.
Toivotamme Sinulle ja läheisillesi levollista ja rauhaisaa Kristuksen syntymäjuhlaa. ❤️🎄

TULIT JO MEIDÄN LUOKSEMME,
TULITPA JOULU KULTA!
SAIMME KUUSEN JA KYNTTILÄT
TUOMISIKSI SULTA!
KOTI ON VALMIS JA HERTTAINEN,
JUHLA MIELESSÄ KAIKKIEN,
SILMÄT LOISTAA PIENOISTEN,
NIIN KUIN JOULUN TÄHDET.
TULITPA MEILLE KIRKASNA,
KIITOS, JOULU KULTA!
SYTYTÄ MYÖSKIN SYDÄMIIN
TAIVAAN TÄHTIEN TULTA!
JEESUS TAIVAAN RINTAHAN TUO,
KOTIIN RIEMUN KIRKKAHAN SUO.
SAAVU NYT, JEESUS, MEIDÄN LUO,
SILLOIN ON OIKEA JOULU.
– HILJA HAAHTI –

3 min 35 s

Katso lisää samassa kategoriassa

Videon Raamattu rakkaaksi -kevätkeräys kansikuva
1 min 44 s

Raamattu rakkaaksi -kevätkeräys

Videon Lahja lähetykselle – joulukeräys uusien lähettien lähettämiseksi kansikuva
2 min 53 s

Lahja lähetykselle – joulukeräys uusien lähettien lähettämiseksi

Videon Kansanlähetyksen joulutervehdys kansikuva
3 min 35 s

Kansanlähetyksen joulutervehdys

Videon Menkää ja tehkää – keräys koulutustyölle kansikuva
2 min 49 s

Menkää ja tehkää – keräys koulutustyölle

Videon Suomi sydämellä -keräys juniori- ja nuorisotyölle kansikuva
2 min 1 s

Suomi sydämellä -keräys juniori- ja nuorisotyölle

Videon Toivo vapaudesta -keräys vainotuille kristityille kansikuva
1 min 2 s

Toivo vapaudesta -keräys vainotuille kristityille

Videon Lähetysjohtajan pääsiäistervehdys kansikuva
25 s

Lähetysjohtajan pääsiäistervehdys

Videon Kansanlähetyksen kolehtikeräys 2022 kansikuva
3 min 27 s

Kansanlähetyksen kolehtikeräys 2022

Videon mariakarjalainen kansikuva
1 min 48 s

mariakarjalainen

Videon Haastattelussa Maria Karjalainen kansikuva
5 min 37 s

Haastattelussa Maria Karjalainen

Videon Pekka Simojoki – Suomi Sydämellä kansikuva
2 min 30 s

Pekka Simojoki – Suomi Sydämellä

Videon Suomi Sydämellä kansikuva
2 min 34 s

Suomi Sydämellä

Videon KANSANLÄHETYKSEN LÄHETYSTYÖ kansikuva
2 min 57 s

KANSANLÄHETYKSEN LÄHETYSTYÖ

Videon Lähetystyössä Lasnamäellä kansikuva
2 min 12 s

Lähetystyössä Lasnamäellä

Videon Jeesuksen vertaukset, Vesa Ollilainen kansikuva
3 min 26 s

Jeesuksen vertaukset, Vesa Ollilainen

Viimeksi lisätyt

undefined -videokategorian kansikuva
33 min 17 s

18.5.2023 klo 11:00 | Helatorstain messu: Korotettu Herra

undefined -videokategorian kansikuva
54 min 34 s

7.5.2023 klo 13:00 | Jumalanpalvelus, Taivaan kansalaisena maailmassa

undefined -videokategorian kansikuva
1 h 5 min

Helsingin Kansanlähetyksen messu 10.4.2023 – 2. pääsiäispäivä: Ylösnousseen kohtaaminen

undefined -videokategorian kansikuva
1 h 32 min

9.4.2023 klo 13:00 | Jumalanpalvelus, Kristus on ylösnoussut!

undefined -videokategorian kansikuva
55 min 44 s

9.4.2023 klo 13:00 | Jumalanpalvelus, Pääsiäispäivä: Kristus on ylösnoussut!

undefined -videokategorian kansikuva
53 min 23 s

7.4.2023 klo 13:00 | Sanajumalanpalvelus, Pitkäperjantai: Jumalan Karitsa

undefined -videokategorian kansikuva
1 h 11 min

6.4.2023 klo 18:00 | Messu: Kiirastorstai: Pyhä ehtoollinen

undefined -videokategorian kansikuva
51 min 33 s

2.4.2023 klo 14:00 | Jumalanpalvelus, Palmusunnuntai: Kunnian kuninkaan alennustie

undefined -videokategorian kansikuva
1 h 31 min

28.5.2023 klo 13:00 | Jumalanpalvelus, Helluntaipäivä – Pyhän Hengen vuodattaminen

undefined -videokategorian kansikuva
1 h 29 min

21.5.2023 klo 13:00 | Jumalanpalvelus, Pyhän Hengen odotus

undefined -videokategorian kansikuva
1 h 31 min

14.5.2023 klo 13:00 | Jumalanpalvelus, Sydämen puhetta Jumalan kanssa

undefined -videokategorian kansikuva
1 h 25 min

30.4.2023 klo 13:00 | Jumalanpalvelus, Jumalan kansan koti-ikävä

Tulevat live streamit

 -videokategorian kansikuva

7.7.2023 klo 16:00 | Avajaiset: Sinut on kutsuttu | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

7.7.2023 klo 17:30 | Juhlan paikka: Uutta Tietä eteenpäin | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

7.7.2023 klo 20:00 | Iltamessu: Tässä olen | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

8.7.2023 klo 9:00 | Raamattu Rakkaaksi 1/2 | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

8.7.2023 klo 10:30 | Kanavat: Onko lähetystyöllä tulevaisuutta? | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

8.7.2023 klo 13:00 | Polttopisteessä - Daniel Nummela | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

8.7.2023 klo 15:00 | Raamattuopetustrilogia: Niin pysyvät nämä kolme | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

8.7.2023 klo 16:30 | Kaiken ikäisten Lähetysjuhla | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

8.7.2023 klo 19:30 | Iltahetki: Sinut on kutsuttu | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

9.7.2023 klo 13:00 | Kaiken ikäisten Kiitosjuhla: Herra on hyvä | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

9.7.2023 klo 9:00 | Raamattu Rakkaaksi 2/2 | Kansanlähetyspäivät 2023

 -videokategorian kansikuva

9.7.2023 klo 10:00 | Kaiken ikäisten Jumalanpalvelus | Kansanlähetyspäivät 2023