Raamattuavain podcastin kansikuva

Miksi olen kristitty? Tuisku

Jumalan kutsu (0:00)

Ihmisen langettua syntiin ja kapinaan ihminen piiloutui Jumalaa. Jumala kutsui ihmistä ”Missä olet?”. Samalla tavalla Jumala kutsuu meitä tänäkin päivänä.

Kutsuttuna vapauteen (6:52)

Kristitty on kutsuttu vapauteen synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Ei kuitenkaan omin voimin ja teoin vaan Jeesuksen sovintoveren ja sovintokuoleman kautta.

Kuninkaan kutsu ja mielenlaatu (13:30)

Kristitty on kutsuttu Kuninkaan valtakuntaan. Jeesus on valtakunnan kuningas ja Jeesuksen joukkoihin on hyvä kuulua. Jeesus Kuninkaana antaa kaikkensa, koko elämänsä omiensa tähden. Tällaisen Kuninkaan joukkoihin on hyvä kuulua.

Kutsuttuna tehtävään (20:14)

Jumala ei kutsunut kristittyjä toimeettomuuten. Kun Jumala kutsuu meidät omikseen on Hänellä meille myös tehtävä. Kun kiristty toteuttaa tehtävää jonka Jumala on antanut saa hän myös samalla itse syödä elämän leipää.

Kutsuttuna taivaan kotiin (26:42)

Kristitty ei elä ainoastaan tätä aikaa varten. Kristitty on kutsuttu elämään iankaikkisesti Jumalan luona. Kristitty ei näin ollen voi rakentaa elämäänsä ajallisen varaan vaan suuntaa katseensa kohti iankaikkisuutta.

33 min 42 s |
Kausi:

Seppo Palonen – Joulun Sanoma

31 min 48 s

Jarkko Haapanen – Katse taivaassa

28 min 58 s

Jeesuksen opetuksia Luukkaan evankeliumissa, Laura Järvinen

28 min 32 s

Miikka Niiranen – Uskon puolustajat Raamatussa (VT/UT)

26 min 57 s

Markus Syrjätie – 2. Mooseksen kirja

34 min 3 s

Jouko Jääskeläinen – Raamatun henkilöt uskon ja yhteiskunnan rajapinnalla

32 min 50 s

Anssi Savonen – Elämää isolla eellä – epäilyksiä

32 min 21 s

Anu – VIISI KYSYMYSTÄ LÄHETYSTYÖNTEKIJÄLLE

26 min 30 s

Niilo Räsänen – Raamatun Jumala

31 min 44 s

Teijo Peltola – Mukana Jumalan lähetyksessä

33 min 45 s

Raimo Lappi – Malttia Jeesuksen takaisin tulon odotukseen

26 min 42 s

Antti Nironen – Epäjumalat

32 min 20 s

Juha Vihriälä – Habakukin kirja

22 min 38 s

Sakari Kalliomaa – Juudan Kirje

27 min 24 s

Jukka Repo – Rauhan Sanoja

37 min 46 s

Aija Sairanen – Elisa, manttelin perijä

43 min

Leo Brenner – Kirje Kolossalaisille

30 min 39 s

Ilkka Rytilahti – Jumalan kosketus

35 min 27 s

Piia-Maaria Matkoski – Daavid

29 min 47 s

Ipe Vettenranta – Jumalan Sana

32 min 50 s

Marko Mitronen – 2. Pietarin kirje

34 min 50 s

Veijo – Isältä pojalle

31 min 9 s

Jorma Pihkala – 2. ja 3. Johanneksen kirje

32 min 59 s

Heimo Karhapää – 1. Johanneksen kirje

32 min 31 s

Samuli Virtanen – Tässä olen, lähetä minut

33 min 24 s

Daniel Nummela – Olennaista?

30 min 13 s

Niilo Räsänen – Armonvälineet kuuluu kristityn elämään

35 min 48 s

Saara Mrcela – Joosua

34 min 5 s

Virpi Kurvinen – Kodittomuus Raamatussa

31 min 34 s

Mika Lehtinen – Toivomme on Jumalassa

35 min 41 s

Markus Alajoki – Pakolaisuus Raamatussa

33 min 53 s

Daniel Nummela – Matkalla taivaaseen

29 min 48 s

Ulpu Lappi – Martta, Maria ja Lasarus

32 min 6 s

Juha Vihriälä – Kirje Titukselle

28 min 32 s

Asta Vuorinen – Hyvä Paimen

30 min 57 s

Daniel Ebeling – Psalmit

34 min 11 s

Mattias Kaitainen – Jaakobin kirje

32 min 46 s

Elämää isolla eellä – etsikkoaikoja

32 min 49 s

Raimo Lappi – 1. Tessalonikalaiskirje

30 min 27 s

Mooses – Aija Sairanen

40 min 28 s

Saarnaajan seurassa, Reino Saarelma

35 min 22 s

Todistuksena maailmassa, Kai Niemelä

34 min 6 s

Eija Suominen -Luopuminen (Uusinta)

37 min 33 s

Sana kutsuu, kutsunko minä? – Timo Suutari

29 min 11 s

Raamatun oppijat, Tommi Parikka

34 min 5 s

Sakari Kalliomaa, Jumalan uskollisuus

28 min 35 s

Kirje Filemonille, Gerson Mgaya

35 min 12 s

Raamatun runollisia kirjoja, Iida Halme

32 min 59 s

Samuel, Jorma Pihkala

34 min 58 s

Rohkaisun sanoja, Mika Tuovinen

36 min 12 s

Pietari, Aija Sairanen

35 min 32 s

Mitä Raamattu opettaa ihmisten kohtaamisesta? Kai Niemelä

34 min 19 s

Mitä Raamatut opettaa Jumalan kohtaamisesta?

36 min 22 s

Maailman keskellä, Sakari Kalliomaa

30 min 46 s

Miksi olen kristitty? Tuisku

33 min 42 s

Temppelin rakentaminen ja muurien kunnostaminen, Sakari Kalliomaa

30 min 5 s

Elämää isolla eellä – Elia osa 1, Anssi Savonen

31 min 25 s

Raamatun tulkinta, Daniel Nummela

31 min 29 s

Jumalan nimiä, Seppo Palonen

34 min 43 s

Laki ja evankeliumi, Niilo Räsänen

34 min 56 s

Jumalan juridiikkaa, Reijo Ahteela

28 min 23 s

Elämää isolla eellä – Efesolaiskirje, Anssi Savonen

34 min 35 s

Jumalan perhe, Timo Rämä

29 min 1 s

Jumalan valinta, Jarkko Haapanen

32 min 18 s

Jumalan tunteminen, Veli-Pekka Joki-Erkkilä

30 min 41 s

Elämää isolla eellä – Ester, Anssi Savonen

34 min 7 s

Uskon polun peruskiviä, Raimo Lappi

32 min 15 s

Jeesuksesta laulan, Daniel Nummela

32 min 22 s

Kristityn tehtävä maailmassa, Jorma Pihkala

36 min 48 s

Taivaalliset soittimet – Shofar-torven valmistus vertauskuvana Jumalan työstä uskovissa, Anna Talvitie

31 min 43 s

Valtakunnan salaisuus osa 6/6, Pirkko Valkama

30 min 1 s

Psalmien äärellä, Juha Vihriälä

36 min 11 s

Amos, Mikko Tiira

33 min 23 s

Jumala yllättää, Pentti Heinilä

32 min 3 s

Valtakunnan salaisuus osa 5 – Seurakunta, Pirkko Valkama

33 min 56 s

Vapauteen, Liisi Jokiranta

36 min 19 s

Taivasta varten, Tuisku

34 min 52 s

Usko kantaa tulevaisuuteen, Mari-Anna Stålnacke

29 min 8 s

Hyvä Jumala, Asko Matikka

28 min 32 s

Valtakunnan salaisuus – Miten pääsemme Taivasten valtakuntaan?, Jeesuksen vertauksia, osa 4/6, Pirkko Valkama

33 min 54 s

Koko Raamattu rakkaaksi, Lea Pyyhtiä

30 min 51 s

Ruutin kirja, Aija Sairanen

31 min 53 s

Mitä minulle tapahtuu kuoleman jälkeen, Sakari Kalliomaa

27 min 50 s

Valtakunnan salaisuus – Valtakunnan salaisuus, Jeesuksen vertauksia, osa 3/6, Pirkko Valkama

31 min 10 s

Rohkeus, Arto Hukari

30 min 41 s

Voita paha hyvällä, Veijo

33 min 13 s

Usko sukupolvelta sukupolvelle, Mario Heinilä

31 min 34 s

Kuka Jeesus on, Eija Suominen

35 min 52 s

Kristittyjen yhteydestä, Timo Kaukomaa

28 min 34 s

Sydämellisesti tervehdin teitä – kirje vankilasta, Keijo Rainerma

29 min 51 s

Jumalan tahto, Raimo Lappi

32 min 40 s

Valtakunnan salaisuus, Jeesuksen vertauksia, osa 1/6, Pirkko Valkama

30 min 52 s

Jumalan valtakunta on tullut lähelle

24 min 8 s